Pesukarhun sitkeät lukijat :)

14.2.2012

Sillain sitä vaan sujautellaan..

Taas on menny aikas kiitettävä aika kun on ollut viimeksi tullut postattua jotain lämppäriin liittyvää.
Viimeks taisin postailla et putkiporukka oli viimeinkin saapunut eli yhtiössä oli saatu aikaiseksi päätöksiä ja toimintaa putkirempan osalta.. Woohoo JO NYT (reps, saanko nauraa?)
Pienoisen henkisen kädenväännön jälkeen reformin miehet vierailivat vähän lämppärinkin puolella puuhailemassa 
(siis sen lisäksi, että käyttivät lämppärin yläkertaa liimatyötilanaan) 


B kävi eilen lämppärillä ja soitti kertoakseen, että me oltiin saatu ensimmäinen lahja
 meidän tulevaan uuteen kotiin..
CONSTIn/ Putkireformin 
miehet oli jättäneet meille laatikon jonka kyljessä oli viesti: "Onnea tulevaan kotiin T. Sujauttajat"


Me saatiin meidän lämppärille uusi vähän prameempaa mallia oleva
WC-pesin eli tuttavallisemmin ilmaistuna vessaharja!!

Voi että voi kuulkaas pieni ihminen tulla ihan ylettömän iloiseksi tälläisestä pienestä eleestä!!
Meidän lämppäri oo vielä kumpaakaan vessaa nähnytkään niin ihanat työmiehet jättävät meille harjan.

Meidän koko lämppäriä ei sitten loppuviimeksi oltu merkitty osaksi urakkaa ollenkaan.
Ja syy ei siis ollut ollenkaan tekijäfirman vaan yksinomaan urakasta sopineen henkilön (a'ka sen yhden tietyn yhtiön asukkaan)..
Siis ei ollu merkitty vaikka oli pitänyt.. "piti piti mutta pannu räjähti" ja 101 muuta legendaarista..
B kävi onneksi asiasta puhumassa suoraan työmiehille. (Lämppärihän on yksi yhtiön vastikkeen maksajista ja näin ollen kaikki taloyhtiöön tehtävät kunnostukset ja asennukset koskeva myös sitä.)
Se on kuulkaa niin, että me päätettiin puskea lämppärin kanssa eteenpäin vaikka mitä tulis.
Se on sitten vaikka kova kovaa vasten jos ei muu auta tätä kivikkoista tietä eteenpäin!

Mutta voi että mulle tuli kyllä hyvä mieli!!
Be my valentine tai WC-harja kumpi tahansa käy!! :)))



Näihin upeisiin tunnelmiin..


NiinaK


6 kommenttia:

anni kirjoitti...

Ihanaa!!! :) Hitsit on ämmällä asenne TAAS kohdalla! Very happy me!

Tulihan postini perille? :)

Pöllö jakaa sydämiä.. JEE!

Niina K kirjoitti...

Anni.. Ehkä vähän pateettista tulla ihan yltiö onnelliseksi vessaharjasta, mutta mä todellakin ilahduin ihan 100!!

Ja tuli sun ihana posti perille.. Mä kuule vielä kehystän sen makkarin hyllylle!! Tykkään siitä niin.
Ite oot ihanus!! Ja sulla on uskomattoman kaunis käsiala!! :)

anni kirjoitti...

Eiku JUST ihanaa, WC harja on perfecto!!!

Minä ja mun käsiala? ähh??? Ootko seonnut tai sokeutunut... :P

Niina K kirjoitti...

Anni.. Kutes tiiät nii sekasi oon ollu jo aikas hyvän tovin ja laseissakin voimakkuutta melki puolelle kylälle joten... ;))))

satua kirjoitti...

Ihana ystävänpäiväyllätys tuo vessaharja!

Niina K kirjoitti...

Satua.. Ihan täydellinen ja täysin odottamaton hyvän mielen ylläri!! :)