Salaa.
Ihan vähän ja hiljaa sisään päin, sitä se on suru. B sanoo, ettei tartte porata ja oikeessahan se on.
Mutta minkä sille tekee kun paruuttaa vaikka kuinka päin olis.
On sillä ihan oma nimikin, se nimi on nostalginen ikävä.
Ei auta vaikka takana on ihan kivat tuplajuhlat ja päällä BC'n kirkuvan punainen huppari.
Siinä se roikkuu tiukasti helmassa nostalginen ikävä eikä päästä irti.
Nyt just mä voisin kaivautua syvälle tähtipeiton alle, murahtaa kuin karhu ja vaan itkee pari päivää.
Ei nappaa mikään eikä huvita muu paitsi käpertyminen ja piiloutuminen kaikelta.
Tälläset surumieliset päivät ei oo yhtään kivoja, onneks näitä on nykyään kiitettävän harvoin.
Ja kyllä, olen tuskallisen tietoinen ettei tämä ole normaalia ja tiedän myös,
että yhtä varmasti kuin tulee vanhuus tämäkin menee ohi.
Jompaa kumpaa tai molempia odotellessa.
Ylemmässä kuvassa jo niin älyttömän isoksi kasvanut neiti E kiteyttää hyvin mun fiiliksen.
NiinaK
3 kommenttia:
...
*hali*
...Tuli hätä, oliko jotain kamalaa sattunut tms..
Yläkuvassa on todella surumielinen fiilis ja alakuvassa IHANA kaappi.
VOIMIA! (Kunpa osaisi jotain järkevää sanoa!)
Hali täältä myös :)
Mulla sellanen olo et ei tartte sanoa mitään... joskus riittää hali :)
Ja tieto että se menee ohi.. ja että mustakin joskus tuntuu ihan samalta..
Anni.. Kiitti. Ei mitään sillain "uutta" tätä ikuista mättöö vaan.
Kyllä tää tästä taas kunhan suoriutumis stressi yms laskee normiksi tai jotain.
Kati.. Kiitti, halit on just net niin paikallaan. Tää menee ohi, on ennenkin menny. Toisinaan vaan ei millään ei ollenkaan eikä yhtään. Onneks näitä on tosi harvon enää tälläsiä päiviä.
Lähetä kommentti